Mitaliakin arvokkaampi huoltaja

By 8.3.2015Blogi

Voimanoston vaatiessa aina osaavaa taustajoukkoa, päätin pitkästä aikaa kantaa korteni kekoon ja käydä varustevoimanoston SM-kisoissa huoltopuolella jeesimässä seuramme vahvinta Arskaa. Yleensä olen ottanut huollon tehtävistä vain jonkun sopivan osa-alueen, esimerkiksi tankojen lastaukset huoltotiloissa tai korotuslappujen viemisen. Nyt haaste oli heitetty, ja lähdin yksin kohti tuntematonta, ja täytyy heti tunnustaa että tämän jälkeen osaa todella arvostaa osaavia huoltajia. Tässä ajatelmassa kirjoitan kuitenkin kisan nostajan näkökulmasta, jotta esille tulee parhaimmillaan kaikki huoltajan tehtävät, joihin mun ei tarvinnut venyä, kiitos kokeneen nostajan.

Kisa alkaa yleensä matkasta kisakaupunkiin, välillä etäisyyttä on vain pari kilometriä ja joskus sitä joutuu puuduttamaan istumalihaksia useamman tunnin matkalla. Jos nostajalla on ylipainoa, huoltaja selvittää hotellin saunan aukiolot ja tarvittaessa neuvottelee ne nostajalle sopivaksi. Parhaimmillaan huoltaja seuraa illan että nostaja on vielä tajuissaan. Jos nostaja on nälkäinen ja alipainoinen sarjaan, huoltaja tarjoutuu oppaaksi kisakaupungin ravintolaan. Kisapäivänä kaikkensa antava huoltaja nappaa nostajan kassit kantoon, ja pääsääntöisesti urheilija käy omin jaloin vaa’alla. Aina urheilijalta ei vaadita kielitaitoa, nimittäin taidokas huoltaja täyttää lähes nostajan puolesta kaavakkeet kv-kisoissa.

Kaksi tuntia ennen kisaa tankkauksen aikana nostaja ja huoltaja pitää palaveria lämmittely- sekä kisaraudoista. Huoltajan on tärkeä tietää millaiseen kisaan nostaja on tottunut, esimerkiksi jotkut nostajat eivät halua tietää mitä rautoja tangossa lavalla on ja osa ei halua tietää edes mitalitaistelun tilannetta ennen viimeisiä vetoja.

Aloitusrautojen tsekkaamista ennen lämmittelyä EM:ssa 2007. Hmm....omaa kisaa tässä tehdään, ei vaadi erityistä taktikointia

Aloitusrautojen tsekkaamista ennen lämmittelyä EM:ssa 2007. Hmm….omaa kisaa tässä tehdään, ei vaadi erityistä taktikointia

Lämmittelyn aikana huolto lastaa tankoa, rullaa siteitä ja seuraa aikataulua. Joskus nostajat haluavat että jo lämmittelyssä huoltaja laittaa siteet polviin omia voimiaan säästellen lavalle. Huoltajan hikipisarat jo valuvat selkää pitkin, ja seuraavaksi on aika vetää nostajan kyykkypuku päälle. Luojalle kiitos kumihanskoista, joilla trikoita pystyy vetämään niin että sormet eivät ole palanut rakoille lähes kumisista kankaista. Noin viimeiset kymmenen minuuttia ennen lavalle menoa on hikistä pukeutumista ja sitten alkaa ensimmäisen lajin urakointi. Huoltaja tai nostaja vetää polvisiteet, puvun henkselit ylös ja pientä apua vyön sitomisen kanssa ja keskittynyt nosto lavalla. Lavasuorituksen jälkeen on minuutti aikaa antaa korotuslappu seuraavaan nostoon, joten pitkiä mietintöjä tämän valinnan kanssa ei tehdä. Huoltaja vie reippaasti lapun ja auttaa nostajan polvisiteistä ulos ja käy veivaamassa ne uudelleen rullalle. Nopea tempoisessa kisassa siteiden pyörittäminen polviin alkaa saman tien, kun ne ovat saatu rullalle. Kolmen kyykyn jälkeen huoltaja auttaa nostajan ulos varusteita ja parhaimmillaan on aikaa hengähtää viitisen minuuttia. Kiireisessä kisassa olen parhaimmillani aloittanut penkin lämmittelyn vielä kyykkypuku lantiolla.

...ja sitten lavalle siteiden laiton aikana haetaan fiilistä kasvojen jännittelyllä, EM 2007 (kuvaus A.Savolainen)

…ja sitten lavalle siteiden laiton aikana haetaan fiilistä kasvojen jännittelyllä, EM 2007 (kuvaus A.Savolainen)

SQ

Jos huoltaja ei kyykkää mukana, niin ainakin on samalla tasolla jännittämässä ja tarkastamassa syvyyttä, nuorten MM-2005.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Raskaiden kyykkyjen jälkeen nostajalla on saattanut selkä mennä muutamalle mutkalle ja krampitkin voivat tulla tutuiksi tässä kohtaa kisaa. Huoltaja pitää edelleen huolen että nostaja pysyy aikataulussa ja lämmittelynostojen välissä nostaja saattaa saada selän hierontaa niin pyytäessä. Seuraavaksi huoltaja kaivaa ne arvokkaaseen asemaan nousseet kumihansikkaat taskustaan ja alkaa kiskoa penkkipaitaa. Usein lavanostojen välissä paitaa korjaillaan vielä paremmin paikalleen. Penkin jälkeen paita pois ja nyt olisi hyvä hetki huoltajankin täyttää vesipullo ja käydä vessassa. Sormet alkavat olla kovilla niin nostajalla kuin huoltajalla, ja vielä täytyisi jaksaa muutamat vetotangot lastata, sekä sulloa nostaja vetopukuun. Viimeistään tässä kohtaa kellon käydessä huoltaja alkaa katsoa muiden nostajien korotuksia ja alkaa taktikointi mitaleista. Sen lisäksi että huoltajalta on vaadittu rautaisia näppivoimia ja kärsivällisyyttä, nyt testataan rautaiset hermot sekä laskutaito.

Kisa tuntuu parhaimmalta kun saanut hyvän vastuksen ja voittokin maistuu joukkuemitalillt, SM-2012 (kuva J.Rantapelkonen)

Kisa tuntuu parhaimmalta kun saanut hyvän vastuksen ja voittokin maistuu joukkuemitalilta SM-2012 (kuva J.Rantapelkonen).

Vaikka voimanosto on yksilölaji, huoltajan avulla tiivisti käyty kisa tuntuu joukkueen suoritukselta. Usein huoltojoukoissa häärää useampi henkilö, ja kuten alussa viittasin, itse en suoriutuisi kaikesta edellä listatusta. Mutta oli tiimissä kaksi henkilöä tai viisi, tai oli kyseessä maajoukkue tai seuran joukkue, onnistumiset ja epäonnen hetket tuntuvat yhteisiltä. Kiitokset siis kaikille joiden kanssa olen saanut jakaa kisojen ikimuistoisia hetkiä tähän asti ja toivottavasti vielä muutama huoltaja jaksaa jakaa tulevat kisat.

Leave a Reply