Kultajuhlan kisaraportti

By | Blogi, Kisaraportti, Uncategorized | No Comments

Jälleen oli aika pakata tavarat ja maajoukkueverkkarit kassiin, tällä kertaa määränpäänä klassisen voimanoston EM-kilpailut Tartossa. Kisoihin valmistautuminen oli sujunut dieetistä ja sairasteluista huolimatta hyvin, joten poikkeuksellisen hyvässä olotilassa sulloin kassiin kaikki varusteeni ja evääni. Edellisellä harjoituskaudella oli lähinnä tavoitteena oman voimatason ylläpito, koska muuttujana oli vielä painonveto sarjaan 47kg. Kuitenkin onnistuin treeneissä tekemään ennätyksiä, mutta siitä huolimatta realistisesti asetin kisatavoitteeni…

Read More

Liikkujaksi kasvaminen

By | Blogi, liikunta | No Comments

Askel alkaa painaa tunnin reippaan lenkin jälkeen. Hikinoro valuu selkärankaa pitkin ja oloni on seesteinen, siis miksi mietinkään vaihtoehtoa, että jäisin sohvan nurkkaan. Kun olo on nuutunut ja väsynyt, liikunnan aloittaminen tuottaa aina haasteita, ei se tekeminen vaan ryhtyminen. Itseäni piiskaa eteenpäin urheilijan projektiluonteinen harjoittelu eli aina se kisatavoite. Aerobisen harjoittelun yhteydessä on hyvä käydä läpi tavoitteita eli tehdä samalla…

Read More

Treenipäiväkirja kohti EM-kisoja vol 4

By | Blogi, Treenipäiväkirja | No Comments

Kehon kuuntelu on minulle urheilijana haasteellisin osa-alue. Kehon kuuntelu on taito, mikä auttaa harjoittelun oikeassa ajoituksessa ja niistä palautumisessa. Urheilija joka tuntee kehonsa signaalit ja osaa reagoida niihin, onnistuu ehkäisemään urheiluvammoja sekä kehon ylikuormitustilaa. Allekirjoittanut lukeutuu jääräpäisiin urheilijoihin, eli jos ohjelmassa lukee mitä on tehtävä, se on minimi mistä ei tingitä. Mitä enemmän tekee työtä, sitä parempi. Nyt jatkuva kehon…

Read More

Treenipäiväkirja kohti EM-kisoja vol 3

By | Blogi, Treenipäiväkirja | No Comments

Venäläisessä treeniohjelmassa on se ikävämpi puoli, että liikkeet ovat valtavan yksipuolisia. Siksipä tällä viikolla vaihdoin muutamia apuliikkeitä ja paransin treenitehoja tekemällä hieman supersarjoja. Vaikka nämä eivät kuulu voimanostajan rutiineihin, joskus rutiinien rikkominen tekee hyvää pääkopalle. Ensimmäistä kertaa tuli testattua leuanvedossa voimani lisäpainolla, sen sijaan että olisin taljoja veivannut. Viimein sain varattua ajan hierontaankin näin kuusi viikkoa ennen kisaa. Tämä oli…

Read More

Treenipäiväkirja kohti EM-kisoja vol 1

By | Blogi, Treenipäiväkirja | No Comments

Seitsemän viikkoa ennen kisoja alkaa hiljalleen väsymys painaa. Minulta on usein kysytty mikä dieetillä olossa on niin haastavaa. En ole osannut vastata tähän, kun oikeastaan siinä ei ole mikään raskasta. Ei ole nälkä, treenitkin kulkevat ja suoriudun kaikista muista velvollisuuksista. Kuitenkin sitä on vain kroonisesti väsynyt, vaikka tuntuu että lepoaikaa on riittävästi. Vastaus kysymykseen löytyi lähinnä kiertotein kun osallistuin FirstBeat-mittaukseen….

Read More

Työ tekijäänsä palkitsee

By | Blogi, Treenipäiväkirja | No Comments

Urheilijalle harjoittelu voi joskus käydä työstä, mutta kova treenijaksokin voi konkreettisesti palkita tekijäänsä lyhyellä sekä pitkällä tähtäimellä. Harvoin harjoittelu menee koskaan hukkaan, koska hyvä treenijakso voi myös luoda pohjaa peruskunnolle. Tällaisen treenijakson läpi vienti vaatii asennetta ja uskoa pitkälle tulevaisuuteen, koska joskus voi urheilija joutua viemään kehonsa äärirajoille harjoittelussa. Olen aina pitänyt kovasta harjoittelusta, ja bodailujen jälkeen tuntui, että Smolovin…

Read More

Wrap The Year 2015

By | Blogi | No Comments

On vapaapäivä ja herään kellon soittoon unohtaessani edellisiltana ottaa herätyksen pois päältä. Voisi kääntää kylkeä, mutta hetken harkinnan jälkeen päätän että tästä tulee hyvä ja tehokas päivä. Nousen siis aamujumpalle. Reilun puolen tunnin hikoilun jälkeen oloni on virkeämpi ja tunnen itseni jo voittajaksi tässä kohtaan selättäessäni väsymyksen. Matkaa tavoitteeseeni on vielä vajaat viisi kiloa ja 2 kuukautta, mutta jokainen päivä…

Read More

Smolov-rutiinilla belfie kuntoon

By | Blogi, Treenipäiväkirja, Uncategorized | No Comments

Keho kaipaa aina silloin tällöin uusia ärsykkeitä kehittyäkseen. Parin vuoden bodaus on ollut sitä parhaimmillaan, mutta elimistö on oppinut jo tunnistamaan ne ärsykkeet. Täytyy myös kokemuksen kautta tunnustaa, että ne treenit eivät tuo varsinaisesti voimaa, vaikka lihakset turvotessaan näyttävät toista. Peruskuntotreeniksi supersarjat tms. pyramidit ja hiit:t ovat mitä parhainta antia. Vuosien aikana on olen oppinut että tehokas tauoton 15 minuutin…

Read More

4 tapaa kuinka musiikki voi parantaa urheilusuoritusta

By | Blogi | No Comments

Juoksuaskeleet muuttuvat hölkäksi, ajoittain otat pyrähdyksiä ja toisinaan kävelet. Onko tämä sinullekin tuttu tapa, kuinka musiikki vie juoksulenkillä mukaansa. Yhtäkkiä tunti on vierähtänyt, eikä huomaakaan väsymystä tai kivistävää selkää. Toiset näkevät että laput korvilla ovat vain osa muoti-ilmiötä, mutta moni urheilija kokee saavansa musiikista lisää virtaa. Musiikin kuuntelu ennen urheilusuoritusta ja sen aikana tai jopa jälkeenkin, voi parantaa motivaatioita, suoritusta…

Read More

Etsintäkuulutettu motivaatio

By | Blogi, Treenipäiväkirja | No Comments

Urheilijan tavoite motivoi huippu-urheilijaa päivittäisessä valmentautumisessa ja samalla myös henkilökohtaisen elämän valinnoissa. Mitä sitten kun tulee se hetki, jolloin tuntuu että kaikki on saavutettu tai paukut ei enempään riitä. Tällöin on syytä pysähtyä miettimään ja arvioimaan omaa motivaatiota. Minulle tuo hetki tuli jälleen eteen Kontulan kisan jälkeen. Vaikka kyseessä oli vain välitavoite, niin piti ottaa pieni aikalisä ja miettiä, voinko…

Read More